Muutosten vuosi 2023

Vuosi 2023 lähenee loppuaan. On aika muistella, mitä tapahtui. Integratan johtava toimitusjohtaja Riku Heinonen kokosi kirjoitukseen kohokohdat kuluneesta vuodesta.

Joku™ on sanonut joskus viisaasti, että asiat muuttuvat kokoajan, muutoksen nopeus vain vaihtelee. Tämä vuosi on ollut Integratalle muutoksen vuosi: sekä kasvun mukana tuomien muutosten että strategisten valintojemme vuoksi. Avaan tässä kirjoituksessa tarkemmin molempia.

”Asiat muuttuvat kokoajan, muutoksen nopeus vain vaihtelee.”

Joku™

Orgaaninen kasvu

Integrata on (yhä) kasvuyritys. Olemme kasvaneet orgaanisesti vuosittain aina perustamisvuodestamme 2008 asti – ja kasvoimme tänäkin vuonna. Kerron vuoden 2023 luvuista läpinäkyvästi tarkemmin ensi vuoden alussa.

Kasvu on tuonut mukanaan uusia upeita asiakkaita, kumppanuuksia sekä tietenkin osaavimpia osaajia – integratalaisia. Asiakkuuksia meillä on 500 ja integratalaisia jo 200. Uudet asiakkuudet ja ihmiset edistävät yrityksen elinkaaressa tärkeää muutosta: asiantuntijamme pääsevät tekemään osaamisestaan numeron ja yhdessä asiakkaidemme kanssa saamme pohtia älykkäitä toimintatapoja.

”Asiantuntijamme pääsevät tekemään osaamisestaan numeron ja yhdessä asiakkaidemme kanssa saamme pohtia älykkäitä toimintatapoja.”

Integrata kasvoi myös vuonna 2023.

Tämä kaikki auttaa meitä palvelemaan paremmin ja mahdollistaa osaajille henkilökohtaisia kehityspolkuja, jotka auttavat koko yritystä kehittymään.

Kasvun mukana tulevaa muutosta ei kuitenkaan aina koeta pelkästään positiivisena. Ymmärrän myös tämän näkökulman. Kasvu saattaa herättää huolta, menetämmekö jotain meille arvokasta. Pyrimme Integratalla keskustelemaan muutoksesta paljon niin asiakkaiden kuin integratalaistenkin kanssa. Vain avoimen keskustelun avulla pystymme sanoittamaan yhteistä tulevaisuutta ja poistamaan huuruisia hähmän paikkoja.

Yrityskulttuurimme vaalimisesta myös kasvun keskellä saimme jälleen tänä vuonna Future Workplaces 2023 -sertifikaatin.

Strategiasta asiakkaan arkeen

Vuonna 2023 edistimme neljää strategista kokonaisuutta:

  • Integratalaisuus ja yrityskulttuuri
  • Asiakas on yksi meistä
  • Teknologinen kehitys
  • Tarjooma ja brändi

Toisin sanoen, toteutimme tulevaisuutemme sekä asiakkaan arjen kannalta tärkeiksi koettuja muutosprojekteja täydellä höyryllä. Vuoden päätteeksi on hyvä päivittää aikaansaannokset lyhyesti

Integratalaisuus ja yrityskulttuuri

Johtamisrakenteiden päivittäminen

Integratan historian ensimmäiset tiimiesihenkilöt, eli lähi-ihmiset aloittivat toimintansa tämän vuoden maaliskuussa. Muutos oli meille mittava ja jännitti, mutta osoittautui nappisuoritukseksi: integratalaiset äänestivät lähi-ihmisten tulon vuoden teoksi!

Manifesto ➡️ Manifesti

Päivitimme yhdessä integratalaisten kanssa arvoasetelmamme, eli vuonna 2017 laaditun Manifestomme. Uudistumisen merkkinä Integrata Manifesto muuttui Manifestiksi. Arvoasetelmien mukaisesti toimimalla uskomme saavuttavamme tulevaisuuden tavoitteemme. Integrata Manifesti julkaistaan tammikuussa 2024.

Asiakas on yksi meistä

Asiakas on yksi meistä -projektissa vahvistettiin asiakaslähtöistä kulttuuria, työskentelytapoja asiakastiimeissä sekä kehitettiin asiakasviestintäämme. Toivottavasti kaikki nämä toimenpiteet näkyvät asiakkaillemme entistäkin parempana palveluna ja yhteistyönä.

Teknologia

Olemme panostaneet teknologiseen tulevaisuuteemme. Strategisen sisäisen Digimaatio-hankkeemme alla on kehitetty mm. HumHum HR -sovellusalustaamme sekä omaa Analytiikka-ratkaisuamme, joka toimii myös teknologiakumppanimme Accountorin Mepco Analytiikka -palveluna. Teknologinen kehitystyö jatkuu myös ensi vuonna.

Tarjooma ja brändi

Kasvun myötä myös palveluidemme esitystapa kaipasi selkeyttämistä. Teetimme asiakastutkimuksen tarjoomastamme ja kirkastimme asiakkailta saadun palautteen pohjalta kokonaisuutta. Myös Integratan brändi kirkastuu tammikuusta 2024 alkaen. Vaalimme yhä tunneälyä ja vitsejä – inhimillisyyttä – sekä korostimme kilpailuetuamme:

Integrata on henkilöstö- ja palkkahallinnon älytalo. Taivutamme tulevaisuuden teknologiat tueksi tunneviisaaseen työelämään. Automaation, analytiikan ja asiantuntijoiden avulla asiakkaillamme on aikaa keskittyä suuriin linjoihin sekä suitsutuksiin.

Johdon joulutoive

1.9.2023 Integrata täytti 15 vuotta. Juhlistimme päätoimipaikassamme Tampereella IntegrataFestien merkeissä. Vuosi meni vauhdikkaasti ja nyt on aika asettaa toiveet tulevaan:

Ennustin ja toivoin viime vuoden lopun kirjoituksessani, että vuoden 2023 loppuun mennessä viettäisimme jälleen yhä enemmän aikaa tiimiläisten ja asiakkaidemme kanssa – kasvokkain. Toiveeni toteutui: solmimme uusia teknologiakumppanuuksia mm. Neptonin ja Teamtailorin kanssa, ja yhteistyö asiakkaiden, sidosryhmien ja kumppaneiden kanssa on ollut entistäkin antoisampaa.

Ensi vuodelle en ennusta mitään, vaan toivon yhteistyön tiivistymistä entisestään sekä yhä enemmän kasvokkain kohtaamisia.

Kiitos asiakkaille, integratalaisille sekä kumppaneille kuluneesta vuodestaToivotan kaikille tänne asti jaksaneille lukijoille rauhaisaa joulun aikaa sekä mahtavaa aloitusta myös uudelle vuodelle 2024!

Lahjoitimme lahjavarat perinteisesti hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna lapsille ja luonnolle: Integratalaiset tukivat vähävaraisia lapsia kotimaassa 7 000 eurolla ja tekivät lahjoituksen kasvattaakseen Suomen hiilinieluja 1 400 eurolla. Integrata ohjasi lisäksi yrityslahjoituksina yhteensä 5 000 euroa Ukrainan lapsille Plan Suomen kautta sekä Gazan lapsille Pelastakaa Lapset ry:n hätäapukeräyksen avulla