Sovellus­kehittäjä huomisen hommissa – Villen uratarinaina

Älykkään henkilöstö- ja palkkahallinnon parissa voi tehdä monipuolista uraa – lähteä ja tulla takaisinkin. Integratalainen Ville Jokela on sovelluskehittäjä ja esihenkilö, joka vatkaa vesillä ja tekee vapaa-ajallaan olutta. Tutustu Villen uratarinaan!

Integratalainen Ville Jokela – Uratarina 2024

Tulin Integratalle vuonna 2018. Lähdin Integratalta vuonna 2022. Ja tulin takaisin vuonna 2023.

Paluun syynä olivat pääasiassa integratalainen yrityskulttuuri ja ihmiset. Mutta myös urakehitys: Toimin aiemmassa roolissani Integratalla omien teknologioidemme sovelluskehittäjänä, ja halusin edetä. Tuolloin Integrata oli esihenkilötön organisaatio. Kun Integrata myöhemmin pystyi tarjoamaan erityyppistä uramahdollisuutta ja esihenkilöroolia, palaamiselle ei ollut esteitä. Minua motivoi, että pääsin heti alusta alkaen rakentamaan oman näköistä esihenkilötyötä.

Koulutukseltani olen diplomi-insinööri TTY:ltä. Valmistumisen jälkeinen aika on kulunut käytännössä kokonaan ohjelmistokehityksen parissa. Ennen Integrataa näkökulma oli vahvasti teollisuuspainotteinen, ja tuotekehitystä onkin tullut tehtyä mm. Leanwarella.

Työhistoriaani kuuluvat mm. ohjelmistorobotiikka (RPA), integraatiot ja sekalainen ohjelmistokehitys sekä HumHum HR -sovellustuotteeseemme liittyvä ohjelmistokehitys.

Kun lähdimme kehittämään sovellusta vuonna 2020, tavoitteenamme oli rakentaa moderni, mutta robusti tuote henkilöstö- ja palkkahallinnon arkeen, jota on miellyttävä käyttää. Ja tietysti samalla automatisoida kaikki, mikä on automatisoitavissa.

Tällä hetkellä toimin HumHum HR:n teknisenä tuoteomistajana, mutta pyrin myös edelleen kehittämään tuotetta koodamallakin. Integratan sovellusta kehitetään aktiivisesti, ja olemmekin mm. lisänneet mahdollisuuden hyödyntää tekoälyä viestien vastausehdotuksissa.

”Paluun syynä olivat pääasiassa integratalainen yrityskulttuuri ja ihmiset. Mutta myös urakehitys: Integrata pystyi tarjoamaan erityyppistä uramahdollisuutta ja esihenkilöroolia. ”

Ville lähti Integratalta – ja palasi.

Jos heijastelen omaa uraani laajemmin, ohjelmistokehitys on ollut jatkuvasti läsnä, mutta käytetyt teknologiat ja liiketoimintaympäristö ovat vaihdelleet. Integratalla työskentelen ensimmäistä kertaa henkilöstö- ja palkkahallinnon parissa. Minua motivoivat ongelmanratkaisu ja ihmisten auttaminen. Siitähän HR:ssäkin on kyse.

Parasta tässä työssä on moderni teknologiapino, toimialalla kokonaan uuden tuotteen tekeminen sekä toimiva tiimityöskentely.

”Parasta tässä työssä on moderni teknologiapino, toimialalla kokonaan uuden tuotteen tekeminen sekä toimiva tiimityöskentely.”  

Teemme älykästä tulevaisuutta henkilöstö- ja palkkahallinnon huipulla.

Integratalaisten avoimuus ja auttavainen asenne ovat yllättäneet tässä työpaikassa. Integratalaisuus on yhdessä tekemistä – ja yhdessä nauramista. Hommia tehdään hyvällä huumorintajulla.

Vakavassa mielessä Integratan henkilöstöannit ovat olleet ehdoton plussa! Se tuo lisäarvoa omaan tekemiseen, kun omistaa omaa työpaikkaansa.

Integratalaisuus sopii mielestäni tiimityöstä nauttivalle ihmiselle, joka haluaa itse vaikuttaa asioihin.

E-sporttia ja sähkövispilöintiä

Vapaa-ajalla harrastan sekalaista urheilua, kuten palloilulajeja (erityisesti sählyä) ja pyöräilyä. Mitään havaittavaa lajikohtaista lahjakkuutta ei ole tosin löytynyt…

Kesällä minut saattaa bongata Pyhäjärveltä joko soutelemasta tai liikkumasta sähkövispilän avustuksella. Lisäksi kahden kaverin kanssa tulee tehtyä olutta. Ei siitä sen enempää 🍻

Työkunnosta huolehdin liikkumalla, lukemalla ja ajoittain jopa panostan syömisiin ja kunnon yöuniin.

Integratalla puhutaan paljon aivoterveydestä ja se onkin elintärkeää IT-alan ajatustyössä. Siihen minunkin ehkä kannattaisi panostaa enemmän. Työpaikkaterveyttä täällä tukevat tietoiskut ja työsuhde- sekä liikuntaedut.

Integrata on myös hauska työpaikka. Tähän loppuun siis vaikka perinteinen puujalkavitsi: Miksi Islannin väkiluku kasvaa melkoisella vauhdilla? Koska se on tulen ja jään maa…

 

Villen vinkit tuleville integratalaisille

01

Ole oma itsesi 

Sitähän ne muutkin ovat sanoneet. Täällä myös on ok olla oma itsensä.

02

Kysy

Apua on aina saatavilla.

03

Raksuta

Mieti aina, miten asioita voidaan kehittää.

Avoimet työpaikat

Henkilöstö- ja palkkahallinnon älykkäimmät työpaikat löydät urasivustoltamme. Klikkaa urasivustolla Connect ja saat tuoreimman tiedon työmahdollisuuksista integratalaisena.