Integratan rekrytointi­prosessi

Oletko kiinnostunut meistä työpaikkana? Tässä kirjoituksessa esitellään Integratan rekrytointiprosessi. Ihmiset ovat jo perustamisvuodesta 2008 asti olleet menestystekijämme. Miksi ja miten henkilöstö- ja palkkahallinnon parhaat asiantuntijat palkataan?

Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran jo maaliskuussa 2016. Päivitimme artikkelia syyskuussa 2018. Ja heti perään joulukuussa 2020. Ja sitten vielä kesäkuussa 2021. Ja jopa kesäkuussa 2022. Ja sitten taas tammikuussa 2023. Ja vielä maaliskuussa 2024.

Hyvin tehdystä työstä seuraa (kuulemma) kasvua, joten uusia tekijöitä tarvitaan. Emme tingi rekrytointiprosessista, sillä osaavimmat osaajat – ihmiset – ovat menestystekijämme. Miten integratalainen rekryprosessi sitten etenee?

Integratalainen saa paikan

Integratalla asiakas on yksi meistä. Kaikki lähtee liikkeelle rekrytoitavan ihmisen osaamisten ja ominaisuuksien määrittelystä. Etsimme tiimimme niin osaamisen kuin persoonankin puolesta sopivaa tekijää. Pyrimme kuvaamaan etsimämme mahdollisimman seikkaperäisesti jo työpaikkailmoituksessa. Etsimme aina ✨integratalaista✨ osaajaa.

”Integratalaiselle asiakas on kuin työkaveri, jonka kanssa tehdään töitä yhteisen tavoitteen eteen.”

Asiakas on yksi meistä.

Mistä löydät avoimet työpaikkamme?

Löydät aina kaikki avoimet työpaikat urasivustoltamme. Klikkaamalla ”Connect” saat avoimet paikkamme tietoosi ennen muita. Lisäksi ilmoitamme uusista duuneista somessa. Seuraathan siis meitä jo LinkedInissä, Instassa ja TikTokissa? Ehkä jopa Facessakin. Välillä markkinoimme työpaikkoja myös muilla foorumeilla.

Miten prosessi etenee?

Kun päätät jättää meille hakemuksen, se tallentuu rekryjärjestelmäämme. Jokaiseen hakuun on määritelty erikseen valintaan osallistuvat ihmiset esimerkiksi tiimeistä ja asiantuntijoista, jotka saavat hakemuksesi luettavakseen. Tsekkaa myös, miten turvaamme tietojasi.

Ilmoittelemme hakijoille pääsääntöisesti sähköpostitse prosessin etenemisestä. Tavoitteemme on ilmoittaa etenemisestä aina mahdollisimman nopeasti. Tiedämme nimittäin, että on tosi tulista odottaa yhteydenottoa hakemuksen jättämisen jälkeen. Jos tuntuu, että et tiedä missä mennään, voit aina kysyä meiltä.

Mikäli tarpeemme kohtaavat, saat kutsun haastatteluun.

Keskusteluita grillaamisen sijaan

Ensimmäisen keskustelukierroksen suorittaa useimmiten rekrytointi-ihmisemme Erika Kuusimäki. Haastattelu on enemmänkin jutustelu, jossa myös sinulla on mahdollisuus haastatella meitä! Jutustelun aikana pyritään puolin ja toisin selvittämään mahdollisuudet yhteiseen tulevaisuuteen.

Meitä kiinnostaa samat asiat, kuin kaikkia muitakin: tyyppi, osaaminen, kokemus ja tulevaisuuden suunnitelmat. Mutta myös se, mitä odotat työyhteisöltäsi, johdolta, tiimiltä ja työpäiväkokemuksiltasi.

”Haastattelu on enemmänkin jutustelu, jossa myös sinulla on mahdollisuus haastatella meitä!”

Integratalaista rekryhaastattelua ei tarvitse jännätä.

Edelläkävijän osa on usein luoda latua. Tarvitsemme ihmisiä, jotka sopivat tiimimme (jossa on muuten myös robotteja) ja jotka ovat avoimia, aikaansaavia ja osaavia.

Tämän varmistamiseksi meillä on toinenkin keskustelukierros, jolle päätyy usein kahdesta neljään kandidaattia. Heidän kanssaan keskustelua käy useampi tuleva tiimiläinen – asiantuntija.

Tässä keskustelussa yritämme syventää käsitystämme osaamisestasi ja mielenkiinnon kohteistasi. Todennäköisesti sinullekin on herännyt uusia kysymyksiä!

Emme luota pelkästään omaan harkintaamme

Yhdestä kolmeen parasta hakijaa päätyy vihoviimeiselle kierrokselle. Tällöin edessä on kumppanimme Eezy Personnelin suorittama soveltuvuusarviointi ja haastattelu.

Tämän vaiheen tarkoituksena on saada ulkopuolista näkemystä ja vahvistusta siitä, millaista ihmistä olemme palkkaamassa. Analyysi antaa myös hakijalle hyvän lähtökohdan ponnistaa meille töihin, sillä koko tiimillemme on tehty soveltuvuusarviointi, ja pohdimme tiimien toimivuutta niiden kautta säännöllisen epäsäännöllisesti.

Soveltuvuusarvioinnin aikana opit taatusti itsestäsi uusia juttuja ja voit halutessasi jälkikäteen jutella tuloksista myös arvioinnin suorittajien kanssa.

Kun kaikki tuntuu molemmin puolin hyvältä, käydään sopimusneuvottelut maaliin ja raapaistaan nimet paperiin (digitaalisesti tottakai).

Samalla laitamme valmistelut käyntiin, jotta meillä on täällä kaikki valmiina uutta tiimiläistä varten. On tärkeää, että ekana työpäivänä odottavat niin koneet, puhelimet kuin muutkin työvälineet sekä urheiluvaatteet ja mahdollisesti jotain muuta mukavaa (mutta ei toki mitään turhaa tavaraa).

Viestintä prosessin aikana

Tavoitteemme on aina ilmoittaa prosessissa mukana olleille tilanteesta ja tuloksista matkan varrella tiiviiseen tahtiin. Olemme siinä varmaan historiassa joskus epäonnistuneetkin. Joskus voi olla, että edes digitaalisuuden aikakaudella viestimme eivät ole tavoittaneet sinua – ollaan jääty jumiin roskapostiin ja jopa kadotettu viestit bittiavaruuteen – mutta lupaamme yrittää parhaamme, että se ei toistu.

Jos olet epävarma rekrytoinnin etenemisestä, otathan rohkeasti yhteyttä! Puhelimen soittotoiminnolla se selviää sekunneissa. Jos puhut mieluummin koneille, voit myös haastatella meitä ja kysyä meiltä mitä tahansa rekrystä osoitteessa rekry@integrata.fi.

Niin, ja joskus prosessi tietenkin menee eri tavalla, kuin tässä on kuvattu, mutta kerromme siitä(kin) mukana oleville.

Kiinnostuitko?

Kurkkaa avoimet työpaikkamme! Mikäli mitään sopivaa ei ole auki juuri nyt, kokeile kepillä jäätä ja jätä avoin hakemus!