Palkkapalvelu vai tilitoimisto? Tee viisas valinta

Yrityksen matkalla tulee väistämättä vastaan hetki, jolloin pitää pysähtyä ja kysyä: riittääkö tilitoimiston tuki vai onko aika siirtyä erikoistuneeseen palkkapalveluun? Kyseessä on valinta, joka vaikuttaa organisaation arkeen ja tulevaisuuteen. Ja näin se tehdään.

Tilitoimisto – plussat ja miinukset

Tilitoimisto on monelle pienelle yritykselle mainio kumppani. Se sopii tilanteeseen, jossa henkilöstöä on muutamia kymmeniä ja sekä talous että palkat saadaan hoidettua yhden ihmisen tai pienen tiimin voimalla. Usein nämä asiat tehdään jopa samassa järjestelmässä, ja arki rullaa ilman suurempaa draamaa. Palkkaprosessit ovat yksinkertaisia, työehtosopimusten tulkinta vielä hallittavissa ja manuaalinen tekeminen tuntuu enemmän tutulta kuin tuskalliselta. Tilitoimiston vahvuus onkin siinä, että yhdeltä luukulta saa monta asiaa. Etenkin kasvun alkuvaiheessa tämä voi olla juuri se, mitä yritys tarvitsee.

Mutta sama vahvuus voi nopeasti muuttua heikkoudeksi. Kun yritys kasvaa ja työntekijämäärä lähtee nousuun, arjen tempo kiihtyy. Työaikamerkintöjä alkaa olla enemmän kuin yksi ihminen ehtii tarkistaa, HR-prosessit vaativat työkaluja, tietosuoja-asioista tulee kriittisiä ja työehtosopimusten tulkinta vie entistä enemmän aikaa. Tilitoimiston käytössä olevat järjestelmät ja resurssit ovat usein kevyitä, eikä niitä ole rakennettu yrityksille, joiden prosessit eivät enää pysy kasassa pelkällä hyvällä tahdolla. Tässä vaiheessa konkretisoituu se, mitä tapahtuu, kun manuaalisuus muuttuu pullonkaulaksi: Excelit lisääntyvät, säätö syö aikaa ja työntekijäkokemus alkaa rakoilla. Lisäksi on hyvä muistaa, että jos osaaminen on yhden henkilön varassa, mitä tapahtuu, kun henkilö sairastuu?

”Tilitoimiston käytössä olevat järjestelmät ja resurssit ovat usein kevyitä, eikä niitä ole rakennettu yrityksille, joiden prosessit eivät enää pysy kasassa pelkällä hyvällä tahdolla.”

Palkkapalvelu – plussat ja miinukset

Kun yritys kasvaa, erikoistunut palkkapalvelukumppani astuu kuvaan ratkaisevalla tavalla. Kun fokus on vain palkoissa, HR-prosesseissa ja teknologioissa, osaaminen syvenee uudelle tasolle. Palkkapalvelukumppani elää ja hengittää lainsäädännön muutoksia, työehtosopimuksia ja poikkeustilanteita. Samalla se tuo asiakkaan arkeen uudenlaiset työkalut: toimivat työajanseurantajärjestelmät, automatisoidut HR-prosessit, selkeät roolipohjaiset käyttöliittymät esihenkilöille ja työntekijöille sekä datan, joka jalostuu analytiikaksi, raporteiksi ja tuiki tärkeiden päätösten tueksi. Kun nämä asiat ovat kunnossa, turha työ katoaa ja arjen laatu nousee – eikä vain palkkahallinnossa, vaan koko organisaatiossa.

Tietosuoja ja tietoturva ovat palkkahallinnon kovaa ydintä. Kun data on herkkää, prosessien on oltava rautaa. Siksi auditoinnit, kontrollit ja sertifikaatit eivät ole vain teknisiä yksityiskohtia, vaan asiakkaan riskienhallintaa: ne varmistavat toiminnan laadun ja pitävät huolen, ettei tieto liiku väärään suuntaan. Kun yritys kasvaa, tällaiset kulmat muuttuvat entistä merkittävämmiksi, ja juuri siksi erikoistuneen kumppanin tuoma varmuus on arvo, jota ei aina osata laskea, mutta joka näkyy heti, kun jokin menee pieleen.

Palkkapalvelulla on toki hintansa. Käytännössä kyse ei ole kuitenkaan kuluerästä vaan sijoituksesta. Laadukkaasti hoidettu palkkaprosessi vähentää virheiden korjaamista, sisäistä säätöä ja työntekijöiden turhautumista. Lisäksi se tönäisee organisaatiota modernimpaan suuntaan – pois käsin tehdyistä rutiineista ja kohti automaatiota ja analytiikkaa. Palvelu maksaa itsensä takaisin, eikä vain rahassa vaan ajassa, mielenrauhassa ja työn sujuvuudessa.

”Tietosuoja ja tietoturva ovat palkkahallinnon kovaa ydintä. Kun data on herkkää, prosessien on oltava rautaa.”

Kasvua ja kehitystä

Valinta palkkapalvelun ja tilitoimiston välillä kiteytyy lopulta muutamaan näkökulmaan. Jos arki tuntuu työläältä, järjestelmät eivät skaalaudu, henkilöstömäärä kasvaa tai organisaatiossa on tulossa muutoksia, on todennäköistä, että erikoistunut palkkapalvelu on järkevämpi ratkaisu. Sama pätee tilanteisiin, joissa HR-prosessit kaipaavat selkeyttä, työaikadata elää omassa maailmassaan tai tietoturvasta halutaan varmistua ilman kompromisseja. Palkkapalvelukumppani on valinta, joka ei ratkaise vain tämän päivän ongelmia, vaan antaa tilaa myös tulevalle kasvulle.

Lopulta kyse ei ole siitä, onko tilitoimisto hyvä vai huono, vaan siitä, milloin se on oikea ratkaisu. Pienelle yritykselle se on erinomainen kumppani. Kasvavalle ja toimintaansa kehittävälle organisaatiolle palkkapalvelu tarjoaa polun, joka on sujuvampi, skaalautuvampi ja ennen kaikkea kestävämpi.

”Lopulta kyse ei ole siitä, onko tilitoimisto hyvä vai huono, vaan siitä, milloin se on oikea ratkaisu.”

Viisi vinkkiä valinnan tueksi 🚀

01

Ei koko, vaan kasvu

Jos yrityksen henkilöstömäärä tai asiakkaan tarpeet kasvavat, tilitoimiston yhden luukun malli jää nopeasti pieneksi.

02

Manuaalisuutta maltilla

Jos manuaalinen työ hoituu, on tilitoimisto riittävä – jos taas taulukot kaatuvat päälle, kaivataan lisää tukea.

03

Tunnista teknologian lisäarvo

Työajanhallinta, HR-työkalut ja automaatio ovat arjen kivijalka. Niitä ei jokainen tilitoimisto pysty tarjoamaan.

04

Hyötyä ja hallintaa

Modernin kumppanin fokus on oman palvelun kehittämisessä. Siitä hyötyvät ennen kaikkea asiakkaat, jotka saavat aina parasta, mitä on tarjolla.

05

Valitse huomisen ratkaisu

Tee valinta, joka skaalautuu yrityksen muutoksiin ja kasvuun, jotta valintaa ei tarvitse tehdä joka vuosi uudelleen.


Lisää tuoreita topikkeja? Liity Integratan kuppikuntaan