Vieraskynä: Älykäs HR – ritsat on viritetty
AI tuli töihin – mitä HR on siitä mieltä nyt? Lokakuun alussa järjestettävän Huippuälykkään HR-tapahtuman panelisti Taru Salo peräänkuuluttaa vieraskynäblogissaan jatkuvan oppimisen tärkeyttä ja kannustaa HR-kenttää toimintaan tekoälyn kanssa.
Taru Salo on Siili Solutionsin henkilöstöjohtaja ja johtoryhmän jäsen. Tarulla on pitkä kokemus HR-tehtävistä ja hän on erikoistunut ihmislähtöiseen kulttuuriin ja HR:n kehittämiseen teknologia-alalla.
Älykäs HR – ritsat on viritetty
Syksyllä 2025 tekoälypuheella on vaikea saada aikaiseksi “wow-efektiä”. Ritsat on viritetty, kuten Cheek kertoo uudessa kirjassaan. Peruskysymykset osataan jo ratkaista tekoälyn avulla, markkina-analyysit ja peruslupaukset syntyvät hetkessä. Agenttien mullistavasta vaikutuksesta on puhuttu jo kohta vuoden verran ja paatuneinkin yritysjohtaja on sisäistänyt, että edessä on hybridityötäkin suurempi murros. Murros, joka tulee haastamaan ihmisiä, johtamista, toimialoja ja kokonaisia yrityksiä tavalla, jota emme ole ennen nähneet.
Tämä murros pakottaa meidät miettimään arvoa ja sen jakamista uudella tavalla. Käsissämme on suuria eettisiä kysymyksiä, joissa liiketaloudelliset intressit, ihmisarvot ja kestävyyden vaatimukset kietoutuvat toisiinsa.
Toimi nyt
Enää ei kannata jäädä odottelemaan täydellisiä käyttöliittymiä tai viimeisteltyjä ratkaisuja. Kokeile Copilotin agenttistudiota ja kysy pääsyä ChatGPT:n agenttimodeen – lähde tutkimaan ja opettelemaan. Oppiminen kannattaa aloittaa heti, vaikka tiedämme, että tulevaisuudessa kaikki tehdäänkin taas vielä fiksummin ja sujuvammin.
Varmista oppiminen
Jatkuvasta oppimisesta on puhuttu aina. Siitäkin huolimatta viimeistään nyt tulee HR ammattilaisten varmistaa oppimista tukeva kulttuuri, rakenteet ja käytänteet. Ilman niitä ette selviä.
Tekoäly vahvistaa HR:n roolia
Tekoäly on mahdollisuus ottaa vetovastuu muutoksesta, joka muuttaa kaiken. Meistä jokainen siirtyy tekijästä prosessien uudistajaksi ja strategiseksi kehittäjäksi. Tekoälyn avulla voimme luoda uudelleen sen, mitä kutsumme HR:ksi ihmisyyttä kunnioittaen.
”Tekoäly vapauttaa HR:n ajankäyttöä merkityksellisiin kohtaamisiin ja työelämän kehittämiseen.”
Taru Salo
henkilöstöjohtaja, Siili Solutions
Tarun kolme vinkkiä
01
Ota ohjat
Ihmisen vastuu säilyy, tekoäly tukee.
02
Toimi tänään
Kokeile, opi ja kehitä rohkeasti.
03
Kehittäminen on kestävyyslaji
Yrityskulttuuri ja rakenteet ratkaisevat selviytymisen.
Haluatko mukaan tapahtumaan?
Mikäli mielit mukaan, ilmoittaudu tapahtuman jonotuslistalle. Paikkoja rajoitetusti, joten toimi nopeasti 🚀




